Kuukausi vaihtui ja nyt ollaan taas hieman lähempänä kevättä. Pieni tauko kirjoittelussa, kun liivi ei valmistu ihan niin nopeasti kuin pienemmät askareet. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kauluksesta puuttuu puolet ja sivusaumat odottavat kursimista yhteen. Sitten vielä suunnistettava nappikauppaan hakemaan sinisiä nappeja.
Tänään sain uuden "lelun". 12kg kahvakuula pääsi meille, kiitos paljon :o) ! Kahvakuulatreenit tänään vedettiin MyLine salilla ja hauskaa oli, joten tänään en omaa lähde heittelemään.
Eilen askeleeni kulkivat Tarjoustaloon, kun sain mukavasti vinkin, että uuden värisiä Softyja oli muutamia keriä vielä jäljellä. Siis kaikki farkunsiniset kerät mukaan ja puikkoja kaivamaan. Nyt sitten pitkän liivin teko menossa ja hauskaa puuhaa. Ihan heti ei valmistu, sen verran on helmalla pituutta.
Lempeä talvisää innosti liikkeelle. Tosin suunnistin iltapäivällä salille. Neidit hyppäsivät mukaan ja juoksumatolla näin balleriina askeleita.
Eilen mietin uutta käsityötä, kun edellinen valmistui, ehkä liiankin nopeasti. Jälleen päädyin Dropsin sivuille ja nyt sai alkunsa pitsineulekauluri (malli nro oo-078). Lankana saa jatkaa sama Novita Mohair, kun jäi edellisestä työstä sopivasti esille. Ohjeen lanka on eri ja samoin puikot, mutta katsotaan millainen tästä versiosta tulee :o)
Tänään oli päivällä ohjelmassa uimahallissa lutaaminen. Mukavasti aika kului ja paluumatkalla käytiin syömässä ja löytyipä mukaan muutamat hanskatkin. Jos vaikka nyt kahvakuula pysyisi paremmin hyppysissä. Testataan keskiviikkona :o).
Äsken valmistui joustinneuleliivi uudesta Drops mallistosta. Ei ollenkaan hullumpi, vaikka ennen yhdistämistä mietin mahtaako tulla ollenkaan sopiva.
Oikein rauhallista yötä! Katsotaan mitä seuraavaksi pääsee puikoille.
Hyvin on toipuminen edennyt ja huomenna pääsee kouluun. Tässä kun on aikaa kikkailla kotitöitä ja kaivella käsityöohjeita ja lankoja niin nyt puikoille pääsi Drops Desing kevät/ kesä 2011 mallistosta joustinneuleliivi (malli: Z-538), eli minusta näyttää bolerolta. Lankana ei tosin ole ohjeen lanka, kun en ole sitä vielä hankkinut, mutta testaan mallin nyt Rose Mohair langalla. Mukavan yksinkertainen ohje, niin ei tarvitse lueskella ohjetta. Kohta toinen puoli valmiina.
Vanhempi neiti sairastui, joten kotona etänä voi kikkailla töitä ja muutakin. Eilen valmistui punainen toppi ja kokokin taisi olla tällä kertaa heti sopiva. Mukavan tuntuista lankaa päällä, joten pääsee käyttöönkin.
Muutama viikko sitten neidit keksivät huovutuslaatikkoni niin syntyi "muutama" enkeli. Innostusta antoi joulukorttina saapunut söpö enkeli, jota tutkittiin tarkasti ja sitten tehtiin omat versiot. Saivat vielä nimetkin, esim. Minna, Sinikka, Sanni ja paljon muitakin vielä.