sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Helmen kirkasta sunnuntaita!

Aurinkoinen sunnuntai, tosin tuuli aika voimakas, mutta kevät tulee vauhdilla. Päivällä pääsimme ratsastamaan. Ihana taputella heppoja :o)

Päivä jatkui korutehtaan parissa. Neidit halusivat tehdä omia korujaan ja minäkin innostui väkästämään. Valmiita koruja tuli kuin sieniä sateella.







Eilen mietin voiko ystävältä saadun itsetehdyn joulukortin koristeesta tuunata rintakorun. Tällainen siitä sitten tuli :o). Kuva tosin huono, mutta kultainen sydän, jonka liitin hakaneulaan.



Mukavaa sunnuntain jatkoa ja ihanaa uutta viikkoa! Taidan lähteä lenkille :o)

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Aurinkoista lauantaita!

Valtavan nätti lauantai tänään! Kävimme Hämeenlinnassa vaateostoksilla neideille. Kappalista löytyi mukavat kevät takit. Nissenillä kävin ja nyt odotan uusia laseja ja aurinkolaseja kuukauden kuluessa. Jospa sitten maailma näyttäisi jälleen tarkemmalta :o).

Kotiin tullessa teki mieli tehdä koruja ja päätin väkästää kännykkäkoruja tai mitä käyttöä nyt keksitäänkään. Sopivia antaa lahjaksi :o).



Mukavaa lauantain jatkoa!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Mukavaa viikonloppua!

Työviikko takana ja keväistä viikonloppua odotellen. Katsotaan mitä tuo tullessaan.
Käsitöistä jääkukka huivi edelleen vaiheessa, nyt 100g kudottu ja taidan toisen vielä kutoa, jotta saan isomman huivin.





Tarjoustalosta hain narsisseja ja nyt ne koristavat parveketta.




Koukkuamalla tehty pito valmistui jo viikkoja sitten ja nyt vasta muistin kuvata. Liian iso kuulemma neideille, eli tarvii katsoa kenelle sen lahjottaisin.

Mukavaa viikonlopun alkua!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sunnuntain askareita!

Eilen solmin muutaman kaulanauhan makean veden helmistä ja tänä aamuna sain kolme helminauhaa solmittua valmiiksi. Tippa liimaa ja muutaman tunnin päästä minulla on kolme uutta kaulakorua :o).

Innostus korujen tekoon tarttui neiteihinkin ja istuimme kolmisin pöydän ympärillä tehden koruja. Vaijeriin pujotin hopeaputkia ja helmiä ja tuloksena tuli kaksi kaulakorua.




Mukavaa sunnuntain jatkoa! Taidan suunnistaa salille ja jatkaa illalla jääkukka huivin kutomista!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Huhtikuista lauantaita!

Aikaa on kulunut edellisestä päivityksestä. Tosin ihan tumput suorana en ole ehtinyt olla. Työmatkoilla ei yleensä ehdi käsitöitä tehdä, mutta nyt Joensuussa vietin kaksi päivää niin illalla hotellilla väkästin vaaleasta nyppylangasta huivia.



Samanlaisesta langasta tuli myös sininen huivi. Malli Wetterhoffin kaupasta, isoilla puikoilla langankierto ja kavennus niin syntyy verkko.



Helmiä tuli tänään solmittua oikein urakalla. Kissa tuli auttamaan myös. 




Nyt kolmas helminauha valmistumassa makean veden helmistä. Vielä tarvitsen opastusta kaimaltani kuinka yhdistetään nauha koruksi. Näihin ei tarvita lukkoja, joten siihen saan opastusta myöhemmin, kiitos jälleen kaimalleni :o)







Todella kivaa helminauhan teko, mutta välillä käytävä salilla treenaamassa. Kiva treenata mukavassa seurassa :o)

Nyt puikoilla jääkukka huivi Virosta tuodusta liukuvärjätystä villalangasta.


tiistai 22. maaliskuuta 2011

Keväistä tiistaita!

Ompas keväinen ilma ja paljon vettä jalkakäytävillä, eli kumisaappaat kaivettava esiin :o)
Eilen sain työpaikalle vieraaksi laitetoimittajan tyttöjä. Perinteinen tilaisuus sisälsi ensin virallisen työosuuden. Ja sitten pääsimme asiaan :o). Tällä kertaa eteeni tuli nätti siro pahvilaatikko, jonka sisältö täysi arvoitus.



Avasin laatikon ja sisältä löytyi vaikka mitä. Oli valmis nätti lila kaulakoru kissantassu helmillä. Tosi kiva ja pääsi heti kaulaan. Sitten löytyi neljä nauhallista makean veden helmiä. Todella nätit värit! Löytyipä vielä lankaa, joka paljastui helmisilkiksi ja pinsettisetti sekä pikkuinen purkki, jonka sisällöstä saan tehdä rannekorun, tosin ohje ruotsiksi, mutta eiköhän kuitenkin onnistu.



Eli päivän ohjelmassa oli helmikaulakorun teko solmimalla helmiä silkkiin. Päädyimme tekemään pitkän kaulakorun, jolloin ei tarvitse murehtia kuinka lukon saa laitettua. Pinsettejä käytetään solmujen tekoon, jotta solmu tulee kiinni helmeen. Vaatii vielä harjoittelua :o). Todella kivaa puuhaa ja pakko oli illalla kokeilla vielä solmun tekoa. Ruotsista kuulemma saa makean veden helmiä halvemmalla, eli nyt täytyy varmaan lisätä Tallinan matkojen jatkoksi Lund matkat.

Helmiä solmitessa tuli nälkä ja suuntasimme Hämeenlinnaan syömään ja sitten olikin vuorossa Wetterhoff-myymälä. Sain vinkkinä mennä kauppaan kädet taskuissa ;o). Aivan loistava vinkki, mutta en pystynyt pitämään koko aikaa käsiä taskussa ja mukaan tuli sitten pussillinen lankoja. Kuokkuamalla ajatus tehdä pari pipoa ja loput meneekin sitten ihan huiveihin. Ja olihan osa langoista tarjouksessa.



Kiitos Sarille ja Virpille mukavasta maanantai päivästä! Katsotaan mitä seuraavalla kerralla keksitäänkään!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Mukavaa maanantaita!

Viikonloppu meni ja käsitöitäkin tuli jälleen tehtyä, vaikka muutakin ohjelmaa oli järjestetty. Sunnuntaina oli rippijuhlat. Aivan ihanan yllätyksen keksivät pappi ja isoset vierailullaan. Heillä oli lahjana rippilapselle laulu. Rippilapsi sai valita minkä laulun haluaa kuulla ja he lauloivat sen. Hienosti meni. Tosi kiva lahjaidea!

Valkoinen paita, josta piti tulla siis paita, muuttuikin topiksi :o). Tiedän kyllä että toppeja minulla jo on vaikka kuinka paljon. Tämä nyt kuitenkin jäi toppi tasolle. Ja pääsin jälleen uuden tekeleen kimppuun ja syntyihän viikonloppuna bolero lahjaksi, joten sitä en ehtinyt kuvata. Ja koska se valmistui liian nopeasti niin sitten uuden boleron kimppuun ja katsotaan koska se valmistuu. Sitten voisikin vaikka tehdä huivin välillä. Taitaa olla kide-langan vuoro :o) Prismassa kuulemma tarjouksessa, eli sinne sitten mentävä, niin saa langat ;o)



Tässä vielä kuvatus (ei kovin hyvä, värit vääristyneet) liivin napeista. Sellaisen mukavat ruusu-napit Tallinan matkalta.