torstai 12. tammikuuta 2012

Valkoista iltaa!

Ulkona sataa valkoista lunta ja luonto on mukavan talvinen!
Sisällä sitten maalataan valkoista.
Tänään oli vuorossa räystään koristelistojen ensimmäiseen kertaan maalaus.





Pikkunappulat saivat jo toisen maalipinnan.


Oveen tuli ulkopuolen peilit kiinni.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kalustehankinnoilla

Pienien nappuloiden maalausprojekti vie aikaa
ja nyt ei ole nukkekodissa suuria askeleita tapahtunut.
Välillä joutuu tekemään muutakin kuin kikkailemaan nukkekodin kimpussa.

Tänään olin työmatkalla Helsingissä.
Olin valmistautunut retkeen hyvin ja googlettanut nukkekotiliikeitä.
Matkan varrelta kehä III tuntumasta löytyy White Home.

Pieni liike, jossa paljon paljon ihastuttavia tavaroita.
Nukkekodin kalusteet olivat tammitarjouksessa -30%.
Mukaan uuteen kotiin pääsi wc-kalusteet vessaharjan kera.
Ihan porsliiniset kalusteet :o)







Liikkeessä on valtavasti ihan oikeaankin kotiin tarkoitettua tavaraa.
Nyt täytyisi vaan löytää sopiva koti niin voisin ostaa sieltä kaikkea kivaa muussakin mittakaavassa kuin 1:12.

Koruilleni olen miettinyt paikkaa, jossa ne olisivat esillä
ja helppo ripustaa kaulaan ja takaisin.
Ensimmäinen helmikaappi on valmis,
mutta vielä en ole paikkaa täysin lyönyt lukkoon.
Kyllä tälle paikka löytyy!! 


Ilta onkin pidempi kuin luulinkaan ja liimapullo tarttui käteeni.
Nyt on oven sisäpuolen peilit liimattu ja ikkunaluukkujen koristepeilit myös.
Paino päälle ja odottamaan kuivumista.

 

lauantai 7. tammikuuta 2012

Norjalaiset pallerot ja mökkeilyä

Sain lainaksi norjalaisten herrojen kirjan.
Langat palleroihin kävin jo ostamassa
ja nyt vaan mietin mitkä melkein 30 pallerosta toteutan.
Ja tietty voiko niitä nyt vielä tehdä????



Nukketalossa jatkuu edelleen maalaaminen.
Pikkunappulat kertaalleen maalattu.
Oven peilit maalattu ja kukkalaatikot ja kattoikkunoiden pikkukatot.
Ikkunoista maalasin etupinnat niin ei näy liimaukset niin hyvin.



Tekemistä kyllä riittää. Onneksi saan neuvoja kuinka pitää tehdä.
Tänään ostin lattiaa varten kontaktimuovia. Parkettiahan nykyään joka huoneessa.
Marmoria voisi laittaa keittiöön :o)
Rautalangasta meinasin tehdä kasveihin runkoja.

Rauhallista lauantain jatkoa!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tapetointia

Nyt on yläkerroksen vinoseinät saaneet tapeetit pintaansa.
Toisesta huoneesta tulee vaalean sininen ja toiseen laitoin ruusutapeetin.
Ei ole ihan helppoa laittaa liimalla tapeetteja nätisti. Meinaa tulla helposti ruttuja.
Haastetta siis riittää kun siirryn alempiin kerroksiin tapetoimaan, kun seinät jo pystyssä.



Kaidepuut on nyt maalattu, mutta pikku nippeleit vielä maalaamatta.
Täytyy miettiä miten ne laitan kuivamaan, kun pitäisi kauttaaltaan maalata.
Melkein pitäisi olla verkko, jonka päälle laskea kuivumaan.


Rauhallista loppiaisen jatkoa!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Hiekkapaperia ja liimaa

Tänään tarkistin kuivuneet ikkunaluukut ja kävin ne läpi hieman siistien.
Nyt tarvisi liimata peilit luukkujen pintaan ja sitten olisikin ne valmiit.





Ylimmän kerroksen ison huoneeseen päätin laittaa vaalean sinisen tapetin. Hieman sai miettiä että tapeetti tulee sisäpuolelle, eikä jää paanukaton alle.
Ehkä pähkäilin puoliskot oikein. Sen näkee aikanaan.
Nyt seinät kuivavat ja leikkaan ylimääräiset pois kun kuivaneet paremmin.



Kiva pussillinen katon ja räystään koristeita odottaa maalaamista. Nyt tarvisi kaivaa valkoinen purkki esiin ja alkaa sutimaan. Kaidepuutkin voisi maalata samalla.



maanantai 2. tammikuuta 2012

Taloprojekti etenee

Olen niin innoissani nukketalosta, että ei meinaa ehtiä muuta harrastaa ollenkaan :o)
Tänään oli vuorossa ikkunoiden liimaus.
Nyt 8 ikkunaa kuivaa kumilangalla viritettynä.



Sitten kävin ikkunaluukkujen kimppuun ja maalasin ikkunaluukut valkoiseksi
ja luukkujen peilit siniseksi.
Ovi karmeineen valkoinen. Oven peilit vielä maalaamatta.
Nyt esimmäiseen kertaan maalattu ja kohta saan maalata toiseen kertaan.



Pakko oli kuvata tapeettivalikoima. Tässä 9 erilaista tapeettia.
Mikähän tapeetti sopii mihinkin huoneeseen?
 Ja mistä kikkailisin puolipaneeli ja tietenkin lattialaminaatitkin vielä puuttuvat :o)





Ei tässä ole ihan vain taloprojektia tehty.
Aattoiltana tein neideille röyhelöhuivit Tallinnasta ostetusta langasta.
200 gramman kerästä tuli kaksi huivia.


Rauhallista illan jatkoa Ystävät!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Parempaa vuotta 2012!

Vuosi vaihtui ja toivottavasti parempaa tulossa!
Eilen systerini eli tyttöjen kummitäti otti neidit yökylään.
Kävimme katsomassa upean ilotulituksen Launosissa.
Väkeä oli valtavasti paikalla ja kannatti kyllä mennä.

Olin siis yksin vuodenvaihteen. Tekemistä tosin ei puuttunut.
Nukketalon kimpussa kikkailin yön tunneille.
Tällainen on mökki tällä hetkellä.
Puuttuu katto kokonaan vielä ja ikkunat ja ovi sekä parveke kaiteineen.
Väri tosin ihan väärä tässä valaistuksessa.



Tämän päivän olen maalannut ikkunanpokia.
Toiseen kertaan täytyy vetää kohta ja sitten voikin alkaa liimaamaan kasaan.
Paikoilleen niitä ei voi istuttaa ennen kuin tapetointi on tehty.






Kun mökkiin ei voi tehdä kaikkea koko aikaa niin tein saniaisen, kukkatolpan ja nojatuolin. Mittakaava on 1:12 ja hyvin istuvat jopa taloonkin. Sen verran testattu jo.






Nuorempi neitini kuvaili myös joulukuusen, josta ei tainnut olla vielä kuvaa.