lauantai 25. helmikuuta 2012

Talviloma alkaa

Ensi viikko on talvilomaa ja nyt kotona kaksi kuumeista tyttöä.
Eli aikaa tehdä jälleen nukketaloa, kun neidit huilaavat.
Nukketalon pärekatto on valmis. Vain pintakäsittely puuttuu.



Nikkaroin muutaman huonekalun.
Ensin ompelukone sai pöydän.



Sitten kokeilin tehdä lipaston.


Balsaa helppo työstää ja valkoista maalia pintaan.
Laatikon nupit tein solmusuojista.




keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tallinnan tuliaisia ja pikku tavaroita

Siskoni kävi Tallinnassa ja sain tuliaisiksi kaikkea kivaa.
Esimerkiksi nämä ihanat riipukset, joista saan upeat yöpöydän lamput.



Pieni rasia ja sormustin löytyi toisesta paketista.
Ja juuri sopivaa kokoa taloon.


Tiimarista löysin ruusuja ja  ihanan pikku balleriinan.

 


Ja tietenkin kevät tulee ja puutarhaa pitää kuopsuttaa nukketalollakin.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Kattoa ja ovia

Viikonlopun vietin neitien kanssa lastenleirillä.
Siellä askartelimme lukutoukan softisympyröistä ja helmistä.
Hauska huomata kuinka paljon pojatkin tykkäävät askarrella.
Lanka meni hienosti neulan silmään kaikilla.
Tosi hyvä näkö vielä lapsilla :o)

Välioven viilailin paikoilleen, mutta toisn puolen karmit vielä puuttuvat.
Kaksi ovea vielä istuttamatta paikoilleen.


Päreitä pystyy liimaamaan kerroksen illassa, joten siinä ei kyllä vielä kuvattavaa.
Kulmat kyllä haaste sitten aikanaan.

Posti toi tänään lehtitilauksen kylkiäisen.
Sisustuskirja... saas nähdä mitä sieltä löytyy.
Vielä en ole ehtinyt lukea.


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Väliovet ja puuhella

Tänään posti toi paketin Nukketalo kaupasta.
Löytyi vaatekaappi


Puuhella


Ja väliovia, jotka pitää vielä maalata valkoiseksi.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivälahja!

Tänään minua muistivat ihanat Ystävät!
Kiitos kaikille!
Nukketaloonkin sain lahjana ihania tavaroita.
Nyt kelpaa ruokailla, kun hopealautaset ja aterimet.


Yhdestä huoneesta tulee työhuone.
Sieltä löytyy nyt ompelukone, silityslauta ja silitysrauta
sekä ihana tuoli ja sovitusnukke.
Ompelukoneelle täytyy rakentaaa pöytä, niin pääsee talon väki ompelemaan :o)



Hyvää Ystävänpäivää!


Lämpimiä ajatuksia Sinulle Rakas Ystävä!
Kiitos kun olet olemassa!


maanantai 13. helmikuuta 2012

Pärekatto

Tänään olin katolla.
Eli päreitä liimailin kattoon.
Ensin koitin pikaliimalla, mutta kattomateriaali oli niin haurasta,
että imaisi liiman katon sisään ja päre ei pysynyt.
Eli perinteinen erikeeper purkki esiin ja johan onnistui hyvin.
Nyt teen kerroksen ja odotan kuivumista.
Toinen kierros menossa.