sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Enkeleitä ja kromiosia

Sain pyynnön tehdä enkeleitä.
Tällainen enkelikuoro syntyi uudella työpöydällä.


Työpöytä valmistui eilen. 
Nyt kaikki hyllyt nätisti paikoillaan.
Valaistus tosin vielä tulossa.
Suunnitelmat kyllä selvillä.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.
Lämmin kiitos tekijälle :o)!




Tänään pyörä pääsi pukille ja osia tuli kotiin autokuormallinen.
Nyt pääsen hinkkaamaan kromiosia kiiltäviksi.




perjantai 23. marraskuuta 2012

Kaikenlaisia hankintoja

Viime päivinä on tullut tehtyä vaikka mitä hankintoja.
Mittatilaustyönä syntyy työpöytä, jolla hyvä kikkailla vaikka mitä.
Vielä hieman vaiheessa, mutta hyvin istuu paikalleen.


Ostosretkeltä mukaan tarttui kengät.


Ja pitkän etsinnän jälkeen hopealusikka.




Pakko oli myös kokeilla millaisia ovat uutuudet, eli selättimet.
Hauskasti niissä pyörii ja kalorit palaa :o)


Uusin projekti on kirpparilta löytynyt tuoli.
Pikkaisen fiksaan ja sitten valmis työpöydän viereen.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Siilitumppuja ja mopon osia

Aika on mennyt taas muissa puuhissa ja aatoksissa.
Siilitumppuja on valmistunut vaikka kuinka monta paria.
Laskuissa en ole pysynyt.





Välissä tosin valmistui ranteen lämmittimet.



Mopoilu kausi on ohi.
Nyt tarkoitus kunnostaa pyörää ensi kesää varten.
Nyt kaikki maalattavat osat irti. Ja pestykin.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ontelokudetta ja hopeaa

Syyslomaa viikko vietty ja jotain valmistakin taas tullut.
Tervakoskella uimareissulla tuli poikettua Coconut kaupassa.
Sieltä mukaan tuli ontelokudetta.


Sitten vaan koukku käteen ja virkkaamaan.


Hopealusikan etsinnät jatkuvat ja autotallikirpparilta löytyi vaikka mitä.
Isot lasipurkit pääsivät koristeeksi eteiseen.



Coconut kaupasta löytyi ihana teekannulyhty.


Hopeaopissa olin jälleen Annan luona ja päivä meni vauhdilla ja lusikoita tuunasin.
Tässä muutama valmistunut sormus.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jotain muutakin välillä

Yhdet siilit valmistuivat loppu viikosta ja normaali tumputkin.
Tosin ovat pienelle neidille niin valmistuu nopeasti.



Kävin jälleen autotallikirppariostoksilla. Vaikka mitä kivaa löytyi.
Viinilasit saivat eilen koristeet ja poltin maalatut lasit kotiuunissa.
Nyt pitäisi kestää konepesunkin.



Tänään sain lahjaksi ihanan orkidean.
Ja paikkakin löytyi heti.
Kiitos!


tiistai 9. lokakuuta 2012

Siililapasia

Nyt on sitten valmistunut siililapasia vauhdilla.
Seiska veikkaa löytyy raidallisena ja siitä tulee tällaiset.


Sitten kun tekee pienemmät lapaset, niin ne näyttävät tältä :)


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Siililapaset

Perjantaina sain kaksi ystävääni vierailulle.
Mukavia lahjuksia oli mukana.
Ihana enkeli, joka pääsi heti liitutaulun koristeeksi.


Mainio omenakori komistaa tikkaita.


He olivat kuulleet siililapasista. On kuulemma hitti.
Eli lauantaina googletin ja nyt molemmille neideille omat lapaset valmiina.
Hauskaa puuhaa vääntää siilejä.
Eli uudet silmukat puikoille :o)