tiistai 15. tammikuuta 2013

Kuvatonta aikaa..... :o(

Nyt huomaan kuinka paljon kuvat kertovat.
Muutaman viikon tässä kohta olen koittanut saada kuvia blogiin,
mutta ei onnistu.
 
Kuvat nyt ei pitäisi olla sensuroitavaa kamaa,
mutta joku mättää.
 
Ehkä keksin jossain vaiheessa ja saan laitettua kuviakin mukaan.
Jotain on valmistunut tässä matkan varrella
ja mopon osatkin nyt nätin siniset :o)

torstai 3. tammikuuta 2013

Työmatkan varrella...

Oikein hyvää ja rauhallista vuoden jatkoa!
Tänään pääsin jälleen työmatkalle ja paluumatkalla tuli pieni kaarros.
Kurvasin ensin kauppaan, josta jäi mukaan pieni naulakko.


Paikka ehkä valmiina, kun vaan keksin miten kiinnitän tiiliseinään niin että pysyy.

Sitten kurvasin lempikauppaani Coconutiin.
Ja vaikka mitä löytyi taas kerran.
Neideille teen paksusta langasta ja paljettilangasta pipot.



En ole ennen nähnyt neliön muotoisia puikkoja.
Nyt minulla yhdet ja täytyy kyllä testata kun ehdin.



Nukketaloon löysin keittiön pöydän ja tuolit.



Eli ihan mukava työkeikka :o)

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden vaihdetta odotellessa

Jotain valmistakin syntyy välillä.
Muutama siilitumppu oli vielä jonotuslistalla,
joten joulun jälkeen hyvä tehdä ne valmiiksi.


Nyt varauslista tyhjä :o)

Mopoprojekti etenee mukavasti eli tekemistä riittää.
Renkaat pääsi paikoilleen ja uusia osia tuli kiillotettavaksi.

Näin riisuttu pyörä tällä hetkellä.


Ja tällaisia osia on hinkattu päivän ratoksi.





tiistai 25. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua!

Joulun vietto on jatkunut rauhallisesti!
Paljon mietteitä ja ajatuksia kulkee mukana.

Tällaisen hauskan pullon löysin paketista.



Tällaisia sukkia lähti täältä matkaan.


Ihanaa Joulun jatkoa!


perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun odotusta!

Hieman pidempi vapaa alkoi ja ensi vuonna vasta töihin.
Tänään otin esiin askartelukaupan ostokset.


Täytyyhän nukketaloon saada joulun tuntua.
Parvekeella kieppuu nyt valoköynnös.


Olohuoneeseen vääntelin joulukuusen.



maanantai 10. joulukuuta 2012

Osien kiillotusta

Pimeinä iltoina on mukava ottaa esiin karhunkielet ja vahapurkit
ja haaveilla aurinkoisesta kesäpäivästä.
Ja tällaista jälkeä syntyy :o)




maanantai 3. joulukuuta 2012

Pesuhuoneessa kuin olohuoneessa...

Viime viikkoina olen viettänyt enemmän aikaa pesuhuoneessa kuin nojatuolissa.
Välillä on hiekkapaperi rahissut tuolin pinnassa.



Ja  välillä sormet kromitahnassa mopon osien kimpussa.




Työpöytä sai työkalukoukut lusikoista.