maanantai 4. lokakuuta 2010

Viikonloppu vietetty

Syksyinen viikonloppu meni nopeasti, kuten nuorempi neitini manaili. Perjantaina oli neitien perinteinen balettitunti ja siinä odottaessa on kudin aina mukana. Nyt yllätyksekseni mukaan liittyi toinenkin äiti kutimen kanssa. Hänellä menossa tammikuussa syntyvälle pienelle palmikkohaalari. Hihaa jo teki, joten hyvin ehtii valmistua. Minulla mukana oli jääkukka-huivi, joka ollut hetken tauolla, kun Purosta koitan valmistaa villatakkia. Malli uusimmasta Novitan lehdestä. Kuvan värit tosin hieman vääristyneet.


Lauantaipäivä kului mm. Tervakosken uimahallilla.

Sunnuntaina sitten olikin kauan odotettu ratsastus. Sanni sai kyyditä neitejä. Iltapäivällä suunnistin kukkapenkin kimppuun, kun muutama kasvi kaipasi paikanvaihtoa :-). Käsitöitöistä viikonloppuna eteni jääkukka-huivi. Toinen 100g kerä kohta kudottu ja mietittävä kuinka ison siitä haluan.

torstai 30. syyskuuta 2010

Langat hyppäsi mukaan

Kuten arvata saattaa lähes koskaan en onnistu käymään Tarjoustalossa, etteikö lankoja hyppäisi koriini. Tänään kävi taas niin, että muutama BomBom kerä nyyhkytti hyllyssä ja minä hellyin. Oli muka tarjouksessa ;o).

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Korujakin tehty

Huivien lisäksi koruja valmistui muutamia :o).
Tällaisia koruja syntyi viikon aikana ja suurin osa saanut jo uuden kodin.
Kyllä tyttärenikin osaavat jo koruja tehdä kuin vanhat tekijät. Ehkä tarttunut into heihinkin.

Lisää huiveja

Huivien tekeminen on ollut ahkeraa kesän aikana. Tässä valmistuneita kappaleita.
Revontulihuivi valmistui keväällä 2010 Novitan Purosta.

Basillika-huivia pääsin tekemään ensimmäisten joukossa.
Ohje Basillika-huiviin: Ohje

Välillä kaikki ei mene kuin suunnittelee. Tämä huivi kärsi pesussa ja huopui.

Huivisaalista kesältä 2010

tiistai 28. syyskuuta 2010

Nyt vihdoinkin aukesi....

Pitkään mietitty blogi näki sitten päivän valon. Opetteluun menee vielä hetki aikaa.


Jääkukka huivi valmistui kesällä 2010


Illalla hetki aikaa testata mitä kaikkea blokiin voi laittaa.
Nyt kun kerran bloki avattu, niin tekemistä saatava sivuille.
Onneksi Citymarketissa Mammuttimarkkinat ja 200g lankavyyhdit pääsivät uuteen kotiin.