sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Parempaa vuotta 2012!

Vuosi vaihtui ja toivottavasti parempaa tulossa!
Eilen systerini eli tyttöjen kummitäti otti neidit yökylään.
Kävimme katsomassa upean ilotulituksen Launosissa.
Väkeä oli valtavasti paikalla ja kannatti kyllä mennä.

Olin siis yksin vuodenvaihteen. Tekemistä tosin ei puuttunut.
Nukketalon kimpussa kikkailin yön tunneille.
Tällainen on mökki tällä hetkellä.
Puuttuu katto kokonaan vielä ja ikkunat ja ovi sekä parveke kaiteineen.
Väri tosin ihan väärä tässä valaistuksessa.



Tämän päivän olen maalannut ikkunanpokia.
Toiseen kertaan täytyy vetää kohta ja sitten voikin alkaa liimaamaan kasaan.
Paikoilleen niitä ei voi istuttaa ennen kuin tapetointi on tehty.






Kun mökkiin ei voi tehdä kaikkea koko aikaa niin tein saniaisen, kukkatolpan ja nojatuolin. Mittakaava on 1:12 ja hyvin istuvat jopa taloonkin. Sen verran testattu jo.






Nuorempi neitini kuvaili myös joulukuusen, josta ei tainnut olla vielä kuvaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti